Tietosuoja ja saavutettavuus

Tällä sivulla kerrotaan tietosuojakäytännöistämme ja sivuston saavutettavuudesta.

Tietosuoja

Tampereen ylioppilaskunta (TREY) on sitoutunut suojaamaan jäsentensä yksityisyyttä kulloinkin voimassa olevan EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen sekä muun soveltuvan lainsäädännön mukaisesti. TREY sitoutuu tietosuojatoimissaan huolehtimaan käsittelemiensä henkilötietojen tietosuojasta ja tietoturvasta. TREY kertoo avoimesti henkilötietojen käsittelystä toiminnassaan. TREYn oikeus käsitellä jäsentensä henkilötietoja perustuu rekisterinpitäjän lakisääteiseen velvoitteeseen (Yliopistolaki 2009/558 § 46). Lisäksi TREY käsittelee henkilötietoja erilaisten palveluiden toteuttamiseksi, joiden käsittelyn oikeutus perustuu rekisteröidyn antamaan suostumukseen (Tietosuoja-asetus, artikla 6, kohta 1, alakohta a).

TREYn tietosuojaselosteissa on kerrottu tarkemmin, miten, missä ja millä perusteilla henkilötietoja käsitellään. Rekisteröidyllä on oikeus tarkastaa rekisterinpitäjältä, mitä tietoja hänestä on kerätty. Rekisteröity voi myös halutessaan vaatia henkilötietojensa käsittelyn rajoittamista, oikaisua tai poistoa rekisterinpitäjältä. Tietosuojaan liittyvien lomakkeiden käsittelyaika on yksi kuukausi (1 kk) lomakkeen vastaanottamis- tai saapumispäivästä.

TREYn yleisen tietosuojaselosteen, rekisteröidyn oikeuksiin liittyvät yhteydenottolomakkeet sekä erilaisia tehtäväkohtaisia tietosuojaselosteita löytyy TREYn verkkosivujen Tietosuoja-sivulta.

Saavutettavuusseloste

Tämä saavutettavuusseloste koskee palvelua trey.fuksiopas.fi ja se on päivitetty 5.5.2022. Palvelua koskee laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta, jossa edellytetään, että julkisten verkkopalvelujen on oltava saavutettavia.

Digipalvelun saavutettavuuden tila

Digipalvelu täyttää parhaimman tietomme mukaan saavutettavuusvaatimukset. Ulkopuolinen asiantuntijaorganisaatio tulee arvioimaan palvelun saavutettavuuden lähivuosina.

Olemme sitoutuneet digipalveluiden saavutettavuuden parantamiseen

Huomasitko saavutettavuuspuutteen digipalvelussamme? Kerro se meille ja teemme parhaamme puutteen korjaamiseksi! Ota yhteyttä viestinta@trey.fi saavutettavuuskysymyksiin liittyen.

Valvontaviranomainen

Jos huomaat sivustolla saavutettavuusongelmia, anna ensin palautetta meille eli sivuston ylläpitäjälle. Vastauksessa voi mennä 14 päivää. Jos et ole tyytyväinen saamaasi vastaukseen tai et saa vastausta lainkaan kahden viikon aikana, voit tehdä ilmoituksen Etelä-Suomen aluehallintovirastoon. Etelä-Suomen aluehallintoviraston sivulla kerrotaan tarkasti, miten ilmoituksen voi tehdä ja miten asia käsitellään.

Valvontaviranomaisen yhteystiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Saavutettavuuden valvonnan yksikkö

www.saavutettavuusvaatimukset.fi

saavutettavuus@avi.fi

puhelinnumero vaihde 0295 016 000